Kevään kausi käyntiin!
Julkaistu: 08.01.2021 00.00

Kevään kausi käyntiin!

Voitokkaan U16 Mestiksen alkusarjan myötä joukkueemme nousi kevääksi 2021 SM- alempaan jatkosarjaan. Koko joukkue odottaa enemmän kuin innoissaan tulevia pelejä ja sarjan tuomaa kokemusta. Koko joulukuu ja tammikuun alku on treenattu täydellä teholla pientä lomahengähdystä lukuun ottamatta. Ulkojäillä ja kuntosalilla on vietetty runsaasti aikaa omallakin ajalla. Mikä parasta, treenikaveri löytyy aina omasta joukkueesta. Sarjanousu toi entistä enemmän motivaatiota ja sisukkuutta treenaamiseen ja hyvä niin, sillä SM – pelit tulevat olemaan kovia. Päävalmentaja Juuso Nieminen uskoo silti omaan joukkueeseensa:

– Pojat ovat motivoituneita. Heillä on halu edetä johonkin ja haaveita. Mihin sitten loppujen lopuksi päädytään, sen aika näyttää. Halu on ainakin mennä eteenpäin, sanoo vastuuvalmentaja Juuso Nieminen (Yle Lappi 30.12.2020).

Kevään ensimmäinen sarjapeli Roki U16 – joukkueen osalta pelataan lauantaina 9.1 klo 17.00 alkaen Oulussa Kärpät Akatemiaa vastaan. Seuraava peli taistellaankin kotona heti sunnuntaina 10.1 klo 14.45 alkaen Lappi Areenalla, jolloin vastaan asettuu jälleen Kärpät Akatemia. Vallitsevien koronarajoitusten takia kotipeliin ei oteta kuin 50 katsojaa, jotka koostuvat ennakkoilmoittautuneista perheenjäsenistä ja sukulaisista. Kaikki U16 SM – sarjan pelit ovat katsottavissa Ruutu+ - kanavalta livenä. Kotipeleissä paikan päällä katsojien ja toimitsijoiden osalta noudatamme koronasuosituksia ja kannustamme käyttämään maskia koko pelin ajan. Koronarajoitusten poistuessa otamme tietenkin lämpimästi vastaan kaikki halukkaat katsojat! Kotipeleihin liittyviin kysymyksiin lisätietoa, Tanja Mäki-Runsas – 040 -5052859 tai tanja.makirunsas@gmail.com.

Ylemmälle sarjatasolle nouseminen tarkoittaa myös pidempiä pelireissuja hieman aikaisempaa tuntemattomillekin paikkakunnille. Pelimatkojen pituus vaikuttaa tietenkin joukkueen budjettiin, joka tulee nousemaan kevään osalta. Joukkue onkin käynnistänyt vauhdikkaasti sponsoritukikampanjan, jonka avulla yritämme löytää joukkueelle hyviä sponsoreita tekemään kanssamme yhteistyötä. Vastaavasti joukkue pystyy tarjoamaan sponsoreille medianäkyvyyttä erilaisten mainosten avulla tai talkootyöapua. Lisätietoa sponsoritukikampanjasta, Tiina Yrjänheikki -050-3556242 tai tiina.yrjanheikki@ulapland.fi.

Roki U16 pelaa SM- alempaa jatkosarjaa 2. lohkossa yhdessä Kärpät Akatemian, Jokipoikien, Jukureiden, Saipa/Ketterän sekä SapKon kanssa. Jännityksellä jäämme odottamaan, kuinka Roki U16 pystyy haastamaan itsensä kovemmissakin otteluissa. Tsemppiä peleihin pojat!

Käy lukemassa Yle Lapin juttu Roki U16 – joukkueen noususta alempaan SM – jatkosarjaan:

Lappilainen jääkiekko on noussut kohinalla huipulle nuorten sarjoissa – laitahyökkääjä Tomi Alanko: "SM-sarjaan on turha lähteä jännittämään" | Yle Uutiset | yle.fi

Seuran uusimmat