KalPa vahvempi Niiralan liiga-avauksessa
Julkaistu: 06.09.2020 00.00

KalPa vahvempi Niiralan liiga-avauksessa

RoKin naisten edustusjoukkue avasi liigakautensa lauantaina Kuopiossa. Vastus oli heti huipputasoa, kun emäntänä oli sarjan mestarisuosikkeihin lukeutuva KalPa.

Kotijoukkue aloitti maalinteon ensimmäisen erän loppupuolella kahden naisen ylivoimalla, kun Vilma Hokkanen maalasi kuopiolaiset johtoon Saila Saaren ja Tanja Niskasen esityön jälkeen. Toisessa erässä KalPan hyökkäysvoima näytti vahvuutensa, ja Elisa Holopainen, Johanna Juutilainen ja Riikka Pelkonen maalasivat kuopiolaiset jo 4-0-johtoon toiselle erätauolle. Kolmannessa erässä siniset piristyivät ja onnistuivat luomaan hyviä maalipaikkoja, mutta kuparista ei rikottu. KalPan Holopaisen viimeisteltyä illan toisen osumansa alivomalla, päättyi ottelu emäntien hyväksi lukemin 5-0.

Päävalmentaja Tuomas Liitola näki ottelussa tappiosta huolimatta paljon hyvää.

- Pystyimme haastamaan ja antamaan kunnon vastuksen liigan ennakkosuosikkeihin kuuluvalle KalPalle – emme jääneet tänään jalkoihin, Liitola kommentoi Lapin Kansan otteluraportissa.

RoKin ottelun yksi pirteimmistä pelaajista oli ykkösketjussa viilettänyt Viivi Iso-Kouvola.

- Tiukkaa vääntöä, emme ehkä hyödyntäneet maalipaikkoja niin hyvin mitä KalPa, mutta ottelu oli hyvä tasonmittaus meille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Iso-Kouvola kommentoi.

Viime kaudella TPS:ssä liigaa pelannut Iso-Kouvola on sopeutunut hyvin uuteen ympäristöön, ja on luottavaisin mielin kohti tulevia otteluita.

- Tuntuu tosi hyvältä! Olen sopeutunut joukkueeseen, ja sain ottelussa kivasti vastuuta ja pääsin maalipaikoille. Vielä kun saadaan vedot sisään, niin siitä se lähtee.

RoKin liigakausi jatkuu ensi viikonloppuna kotona Lappi Areenalla, jonne vieraaksi saapuvat Tampereen Ilves ja Rauman Lukko. RoKin kotiottelujärjestelyistä tulee lisää infoa ensi viikolla, joten pysy kuulolla!

Lapin Kansan otteluraportti lauantailta: https://www.lapinkansa.fi/pystyimme-antamaan-kunno...


KalPa - RoKi, 5.9. Olvi Areena, Kuopio

5-0 (1-0, 3-0, 1-0)

15:46 1-0 Vilma Hokkanen (Saila Saari, Tanja Niskanen) YV

22:54 2-0 Elisa Holopainen (Matilda Nilsson) YV

33:17 3-0 Johanna Juutilainen (Elisa Holopainen, Matilda Nilsson)

34:31 4-0 Riikka Pelkonen (Selina Hakala, Kaisla Kortelainen)

51:33 5-0 Elisa Holopainen AV

Maalivahtien torjunnat:

Susanna Airaksinen, KalPa: 2+5+7=14

Janika Järvikari, RoKi: 15+10+4=29

Ottelun tarkemmat tilastot löydät Jääkiekkoliiton tulospalvelusta.