Yksi maali riitti RoKille kolmeen pisteeseen Lukkoa vastaan - Janita Haapasaarelle nollapeli
Julkaistu: 30.01.2021 00.00

Yksi maali riitti RoKille kolmeen pisteeseen Lukkoa vastaan - Janita Haapasaarelle nollapeli

RoKi nappasi viidennen voittonsa kuuteen otteluun niukoin lukemin 1-0 Rauman Lukosta Naisten Liigan alemmassa jatkosarjassa lauantaina. Ella Lahtelan maali, ja Janita Haapasaaren kauden ensimmäinen nollapeli riittivät tällä kertaa kolmeen pisteeseen Lappi Areenalla.

Ottelun ainoa maali syntyi ensimmäisen erän puolivälissä, kun kolmatta otteluaan naisten edustuksessa pelannut Saara Siivonen tarjosi loistosyötön maalin kulmalle, josta Lahtelan oli helppo laittaa siniset johtoon. Toisen syöttöpisteen maaliin sai aktiivisesti läpi ottelun pelannut Viivi Iso-Kouvola.

Toisessa erässä peli tasoittui, ja molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan kahteen otteeseen ylivoimaa, mutta lisämaaleja ei erän aikana nähty. Myös kolmas erä oli maaliton Lukon paikoittain kovasta painostuksesta huolimatta, ja RoKi-vahti Haapasaari piti nollan loppuun saakka. Kolme pistettä jäi Rovaniemelle, ja kauden ensimmäinen nollapeli niin RoKille kuin luonnollisesti Haapasaarelle 30 torjunnalla.

- Maalivahdit olivat erinomaisia molemmissa päissä. Tämä oli meille kauden ensimmäinen nollapeli, mikä tietysti lämmittää, kommentoi RoKin päävalmentaja Tuomas Liitola ottelun jälkeen Lapin Kansalle.

RoKi sai kiekon maaliin toisenkin kerran toisen erän alussa, mutta tuomaristo ei maalia havainnut.

- Saimme kiekon kahdesti raumalaismaaliin, mutta maaleista vain toinen hyväksyttiin. Toisen erän alussa kiekko oli noin 15 senttiä maalin sisällä, mutta tuomarit eivät sitä noteeranneet. Tuomari oli tilanteessa pelaajakasan väärällä puolella. Onneksi tämä ei ratkaissut mitään, totesi Liitola.

Videotarkistus on mahdollista ainoastaan silloin, kun otteluvalvoja on paikalla.

- Videoita voi Rovaniemelläkin käyttää, mutta silloin pitää olla otteluvalvoja paikalla. Meillä on tainnut olla tämä tilanne vain kerran tämän kauden kotipeleissä, kertoi Liitola Lapin Kansalle.

Nollapelin torjunut maalivahti Haapasaari oli tyytyväinen ottelun jälkeen.

- Onhan se mukava voittaa. Vähän ehkä vaikeamman kautta mentiin tänään, mutta tärkeät kolme pistettä kotiin, niin hyvä, kertoi Haapasaari ottelun jälkeen.

Kauden ensimmäinen nollapeli irtosi tänään 30 torjunnalla.

- No ihan semmoista perustekemistä, kivoja tilanteita tuli (maalille) niin pääsi peliin paremmin mukaan. Tuli ihan sopivasti vetoja.

RoKin kausi jatkuu seuraavaksi ensi viikonloppuna pohjoisen tupladerbyllä Oulun Kärppiä vastaan. Lauantaina pelataan Oulussa ja sunnuntaina Rovaniemellä.

- Tosi innostuneena, tosi kiva pelata ja kiva päästä Kärppiä vastaan pelaamaan. Ollaan tiukasti heitä vastaan pelattu, hyvillä fiiliksillä, totesi "Hultti" ensi viikonlopusta.



RoKi - Lukko | 30.1.2021, Lappi Areena

1-0 (1-0, 0-0, 0-0)

12:30 1-0 Ella Lahtela (Saara Siivonen, Viivi Iso-Kouvola)

Maalivahtien torjunnat:

Janita Haapasaari, RoKi: 7 + 13 + 10 = 30

Johanna Niemi, Lukko: 12 + 12 + 10 = 34

Jäähyt: RoKi 10min, Lukko 8min

Lapin Kansan otteluraportti: https://www.lapinkansa.fi/haapasaari-piti-nollan-r...