RoKin juniorijoukkueet lunastivat paikkoja SM-sarjoihin
Julkaistu: 03.12.2020 00.00

RoKin juniorijoukkueet lunastivat paikkoja SM-sarjoihin

Kulunutta kiekkosyksyä on vaikeuttanut koronavirus ja lopulta se päättyi siihen, että jääkiekkoliiton liittohallitus päätti tiistai-iltana keskeyttää Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kilpailutoiminnan vallitsevan koronavirusepidemian vuoksi ajalle 2.-31. joulukuuta.

Syksyllä tiedotettiin, joukkueiden järjestys sarjataulukossa määritetään kaudella 2020-2021 pistekeskiarvon mukaan ja, kun kaikista sarjoista ehdittiin pelata syksyn aikana yli 50 % otteluista, ei sarjapelien keskeytys aiheuta muutoksia sarjajärjestelmiin kevään osalta. Niissä sarjoissa, joissa piti joulukuussa pelata ristiinkarsintoja kevään sarjoihin, annettiin nousumahdollisuus kaikille joukkueille, jotka olivat sarjataulukossa ristiinkarsintapaikassa kiinni.

Tämä tarkoittaa sitä, että koko kauden upeasti pelanneet RoKi U20- ja U16-joukkueet lunastivat paikat SM-sarjoihin. Lisäksi Rovaniemen Kiekon U18-joukkue jatkaa kauttaan ikäluokkansa Mestiksessä.

RoKi U20-joukkueen lohkossa pelaa JYP, KalPa, Kärpät, RoKi ja Sport, jotka kaikki pelaavat 16 ottelua, jonka jälkeen kausi jatkuu joko pudotuspeleissä tai karsinnoissa.


RoKi U16-joukkueen lohkossa pelaa Kärpät Akatemia, RoKi, Jukurit, JYP, Jokipojat, SaiPa/Ketterä ja SaPKo, jotka pelaavat kaikki yhteensä 14 ottelua.


RoKi U18-joukkueen lohkojakoa ei ole vielä tullut.

Rovaniemen Kiekon valmennuspäällikkö Mika Uramo summaa kuluneen syksyn seuraavasti: ” Olemme onnistuneet nostamaan muita enemmän toimintamme tasoa - näinä kaikille haastavissa olosuhteissa. Paras menestys tuli joukkueille, joissa pelaajisto säilyi läpi kesän ja johtoryhmät toimivat aktiivisesti tauonkin aikana. Voidaan olla aidosti ylpeitä tämän syksy esityksistä. Isot haasteet ovat kuitenkin edessä entistä kilpailullisemmassa ympäristössä".