RoKi vei Kiinaan kiekko-osaamista
Julkaistu: 04.08.2017 00.00

RoKi vei Kiinaan kiekko-osaamista

RoKi osallistui Pekingissä The Great Wall -tapahtumaan. Ohjelmaan sisältyi kaksi ottelua, yhteistoimintaa kiinalaisten junioreiden kanssa sekä urheiluliiketoiminta- ja valmennusseminaarit. RoKi vieraili myös Kiinan muurilla ja Kielletyssä kaupungissa. RoKin valmennuspäällikkö Mika Uramo veti lisäksi jääharjoitukset kahdelle kiinalaiselle juniorijoukkueelle. Harjoituksissa RoKin pelaajat toimivat esimerkkeinä ja apuohjaajina.

-Kiinalaiset juniorit olivat avoimia ja innokkaita. Joukkueissa oli muutamia teknisesti taitavia pelaajia mikä on ymmärrettävää sitä taustaa vasten, että paikallinen valmennus ansaitsee palkkansa osin yksityis- tai pienryhmäopetuksesta. Kehittämistä heillä onkin sitten joukkue- ja seuratoiminnassa, Uramo kertoo.

RoKin ensimmäinen ottelu Team Haotaita vastaan päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen tasapeliin 3-3. Haotain jääurheilukeskukseen on valittu Kiinan tyttö- ja poikapelaajat pääosin Harbinista mikä on Kiinan perinteinen talviurheilukeskus. Kiinalaiset kutsuivat Haotaita ammattilaisjoukkueeksi. Toisessa ottelussa RoKi voitti Team Beijingin 7-2. Team Beijing oli koottu Pekingin jääkiekkoliiton pelaajista. Lappeenrannan SaiPan A-nuoret pelasivat niin ikään samoja joukkueita vastaan voittaen molemmat vastustajansa maalein 3-0. Alun perin turnauksen oli tarkoitus huipentua otteluun RoKi-SaiPa, mutta tämä ottelu jäi pelaamatta SaiPan lentoaikataulumuutoksen vuoksi. Turnauksen avassottelu näytettiin suorana lähetyksenä Kiinan kansallisella televisiokanavalla CCTV:llä.

-Meidän otteluista ja harjoituksista päällimmäisenä jäi mieleen järjestelyt ja olosuhteet sillä ne poikkesivat merkittävästi kotimaisesta, Uramo sanoo.

Harjoituksissa ja otteluissa joukkueen mukana kulki kolmen henkilön vahvuinen mediaryhmä. Muiltakin osin järjestelyt oli hoidettu viimeisen päälle hyvin vaikkakin otteluiden järjestämisessä on vielä kehitettävää.

-Isännät odottivat meiltä paljon kaikissa tapahtumissa. Niissä olikin tekemistä sillä he eivät etukäteen osanneet oikein toivoa, mitä halusivat. Uskon että onnistuimme hyvin, vaikka lähtökohdat olivat haastavat, Uramo jatkaa.


Viikkoon sisältyi kaksi seminaaria, joista urheiluliiketoimintaseminaarin ideana oli esitellä suomalaista jääkiekko-osaamista sekä vastaavasti kiinalaisia alan parissa olevia toimijoita. Seminaarin puhujina Suomesta olivat valmentaja Kai Suikkanen, Liigan kilpailupäällikkö Arto I. Järvelä, Finnish Ice Hockey Academyn Jukka-Pekka Vuorinen sekä SaiPan toimitusjohtaja Marko Ek ja RoKin Pekka Kankaanranta. Valmennusseminaarissa käsiteltiin suomalaista seura- ja yksilövalmennusta sekä koulutusjärjestelmää. Seminaarissa esiintyneet suomalaiset olivat Harri Laurila Varalan urheiluopistolta, Pro Prospectin Eetu Qvist sekä RoKin valmennuspäällikkö Mika Uramo.


Rokin pelaajille matka oli unohtumaton kokemus. Jääkiekko ihmisten lisäksi alati ruuhkaisessa miljoonakaupungissa kohdattiin monenlaista yrittäjää. - Mielenkiintoinen kokemus sillä reissu oli yllätyksiä täynnä. Pelit olivat yllättävän hyviä sillä kiinalaisten vastustajien taso oli parempi kuin lähtökohdat antoivat olettaa. Mieleen jäi myös Pekingin tukahduttava ilma. Mukava reissu – tykkäsin, kertoo RoKin hyökkääjä Valtteri Kostamovaara.

Pääjärjestäjä Bewin Sports kertoi tapahtuman olleen onnistunut sillä se herätti odotetusti kiinnostusta Kiinassa medianäkyvyyden ja paikallisen kiekkoväen mielenkiinnon kautta. Tapahtuma toteutettiin ensimmäistä kertaa ja sille on odotettavissa jatkoa vuoden kuluttua. Vierailu oli merkittävä myös RoKin kannalta sillä se oli ensimmäinen joukkueena tehty esiintyminen Kiinassa edesauttaen Kiina-yhteistyön jatkojalostamista.


PK&MU

Alla kuvia Rokin matkasta:
















Seuran uusimmat