Naisleijonat pistivät Rokin ahtaalle
Julkaistu: 29.08.2016 00.00

Naisleijonat pistivät Rokin ahtaalle

Kuvat: Lapin Kansa Teksti: Mika Uramo

Rokin junioreiden pelikauden avausottelussa kohtasivat Suomen Naisleijonat ja Rokin C ja B junioreista koottu joukkue. Ennen ottelua hieman erikoisempi tapahtuma tuntui mietityttävän enemmän junioreita, kuin rutinoitunutta naisten joukkuetta. Näin vaikkakin maajoukkue kokoontui eri puolilta Rovaniemelle vasta iltapäivän aikana. Normaaleista ottelun alkurutiineista poikkesi myös se, että maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen kävi ennen ottelua puhumassa myös Rokin joukkueelle.

Juniorit aloittivat kuitenkin ottelun ensimmäisen erän vahvasti. Irtokiekkoihin ensimmäisinä ehtineet rokilaiset onnistuivat maaliteossa kahdesti Pekka Hartikaisen ja Lauri Nevalan vastatessa maalinteosta.

Sami Karjalaisen tehtyä 0-3 maalin heti toisen erän alkuun moni luuli ottelun olevan jo ratkennut. Naisleijonat eivät antaneet kuitenkaan periksi. Sanna Valkaman ja Minnamari Tuomisen maaleilla tilanne kaventui lukemiin 2-3. Vielä ennen toisen erän päätöstä Naisleijonien ylivoimapeli toimi, Jenni Hiirikosken laukoessa 3-3 tasoituksen.

Kolmanteen erään luisteli päättäväinen naisleijonalauma. Reilut kaksisataa katsojaa näkivätkin päätöserässä molemmilta joukkueilta parasta peliä. Puolustaminen oli tiivistä molemmissa päädyissä, eikä lisäosumia enää nähty. Ottelun varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 3-3.

Voittomaalikilpailussa maalivahdit olivat edelleen vahvoja. Rokin kolmantena laukonut Elias Kaarela kuitenkin onnistui yrityksessään.Rokille voitto maalein 3-4.

Maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen kommentoi ottelun päätyttyä - Roki aloitti vauhdilla ja alussa meinasi tulla nuha, hyvin nousimme kuitenkin peliin mukaan. Peli oli meille normaalia maaottelua kovempi tempoisempi. Tämä vastasi maaottelutasolla samaa kuin Pohjois-Amerikan maajoukkueita vastaan. Pelaajistamme Ronja Savolainen oli kentän paras puolustaja. Sini Karjalaisen kehittyminen jatkuu ja posiolainen pelasi jälleen entistä paremmalla tasolla. Kiitokset Rokin joukkueelle hyvästä ja reilusta ottelusta.

Rokin valmentaja Juuso Nieminen oli myös tyytyväinen. -Tämä oli varmasti monella tapaa pelaajillemme opettava kokemus.Ottelussa kymmenen minuutin jälkeen aloimme luulla, että peli tulee meille. Seuraavat 30 minuuttia olivatkin sitten vaikeita. Pystyimme kuitenkin nostamaan tasoa jälleen kolmanteen erään.

TILASTOT

1.ERÄ

1:22 0-1 ROKI Pekka Hartikainen, Santeri Hanska

18:28 0-2 ROKI Lauri Nevala, Pekka Hartikainen, Santeri Hanska

Rangaistukset: SUOMI 2, RoKi 2

Torjunnat: SUOMI Meeri Räisänen 8, ROKI Janita Haapasaari 6

2.ERÄ

20:12 0-3 ROKI Sami Karjalainen

24:57 1-3 SUOMI Sanna Valkama, Noora Tulus

36:11 2-3 SUOMI Mannamari Tuominen, Susanna Tapani, Jenni Hiirikoski

38:34 3-3 yv. SUOMI Jenni Hiirikoski, Riikka Väillä, Michelle Karvinen

Rangaistukset: Suomi 2, RoKi 2

Torjunnat: SUOMI Meeri Räisänen 2, Anni Keisala 6, ROKI Janita Haapasaari 1, Joonatan Ailunka 4

3.ERÄ

Torjunnat: SUOMIAnni Keisala 8, ROKI Joonatan Ailunka 5

Voittomaalikilpailu:

ROKI Harri Eskola ei maalia

SUOMI Michelle Karvinen ei maalia

ROKI Lauri Nevala ei maalia

SUOMI Susanna Tapani ei maalia

ROKI Elias Kaarela maali

SUOMI Petra Nieminen ei maalia


Seuran uusimmat