Yhdeksänkertainen Suomen mestari Oona Parviainen jatkaa RoKin hyökkäyksessä
Julkaistu: 13.08.2020 00.00

Yhdeksänkertainen Suomen mestari Oona Parviainen jatkaa RoKin hyökkäyksessä

Yhdeksän vuotta RoKissa pelannut ja yhteensä 16 täyttä kautta pääsarjatasolla pelannut hyökkääjä Oona Parviainen jatkaa myös tulevalla kaudella Sinisten hyökkääjistössä.

Parviainen on yksi naisten pääsarjatason menestyksekkäimpiä pelaajia. Kuopiosta lähtöisin oleva hyökkääjä on voittanut peräti yhdeksän Suomen mestaruutta, yhden hopean ja pronssin Espoon Bluesissa, sekä kaksi pronssia Kuopion KalPassa. Hän on myös edustanut Suomea kahdesti olympiakisoissa (Salt Lake City 2002 ja Torino 2006), kerran MM-kisoissa, ja pelannut yhteensä 64 maaottelua.

Rovaniemellä vietetyn 11 vuoden aikana Parviaisella on ollut hyvin merkittävä rooli pelaajana ja seuravaikuttajana RoKin naisten kehittymisessä liigajoukkueeksi.

- Totta kai kiinnostuin vielä pelaamisesta, kun nousimme liigaan. Oma pelaaminen äitinä ja yrittäjänä ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, mutta ympäriltä on löytynyt tuki, jotta voin sitoutua liigassa pelaamiseen. Kesä on myös näyttänyt, että seuran, valmennuksen ja oma tekeminen on liigan vaatimalla tasolla, Parviainen kertoo.

Parviainen odottaa jo kovasti tulevan kauden liigapelejä.

- Joukkue on vahvistunut hyvin viime kaudesta nuorilla tulokkailla, mutta tuon varmasti kaivattua kokemusta joukkueeseen. Rovaniemellä on hyvät puitteet ja mahdollisuudet menestyä Naisten Liigassa. Innolla odotan tulevaa kautta!

Liigakauden avausottelulla 5. syyskuuta KalPaa vastaan on Parviaiselle erityinen merkitys.

- Ensimmäinen peli on itselle herkullisesti syntymäpäivänä syntymäkaupungissa, sytyn varmasti siihen peliin.

Lukuvinkki - Yle Urheilun artikkeli RoKin liiganoususta keväältä: https://yle.fi/urheilu/3-11280311

(Kuva: Arno Hämäläinen)

Päävalmentaja Tuomas Liitola on mielissään kokeneen Parviaisen jatkaessa joukkueessa.

- One more year - Oonan kokemus ja johtajuus on koko joukkueelle sekä valmennukselle erittäin iso voimavara. Oona on edelleen pelaajana erittäin kova vahvistus mihin tahansa joukkueeseen - meidän onneksemme RoKille, Liitola toteaa.

Oonan pelaajakortti Elite Prospectissa: https://www.eliteprospects.com/player/391080/oona-parviainen

RoKin seuraavat harjoitusottelut ovat keskiviikkona 19.8. RoKin U15-joukkuetta vastaan ja Oulussa lauantaina 22.8. Kärppiä vastaan. Liigakausi alkaa vierasottelulla 5. syyskuuta KalPaa vastaan, ja ensimmäisessä kotiottelussa 12. syyskuuta vastaan asettuu Tampereen Ilves.