U16 isolla remmillä Mestikseen
Julkaistu: 01.08.2020 00.00

U16 isolla remmillä Mestikseen


Edellisellä kaudella muodostettiin yhdessä Panttereiden kanssa kaksi C2 -joukkuetta eri sarjatasoille. Pelaajamäärä oli kuitenkin turhan pieni kahteen ryhmään, joten tälle kaudella lähdetään yhdellä joukkueella. Uusiakin pelaajia on liittynyt mukaan, joten kasassa on isoin U16 joukkue Lapissa pitkään aikaan. Vaikka useamman seuran pelaajia on nyt yhdessä joukkueessa joukkueessa, ei yhteistyötä seurojen kesken ole unohdettu. Arkisin Rovaniemen harjoitusten lisäksi myös SoPa ja Keki järjestävät harjoitukset oman kylän pelaajilleen. Seuraharjoitusten ja otteluiden lisäksi valtaosa joukkueesta leireilee omana ryhmänään myös Lapin Urheiluakatemia yläkoulutoiminnassa. Päävalmentaja Juuso Nieminen toimiikin vastaavana myös yläkouluakatemian jääkiekkotoiminnassa.

Uusia toimijoita on myös joukkueen johtoryhmässä..Juuson valmentaja parina toimii liikunnan opiskelut Rovaniemellä aloittanut Oskari Malinen (ex-KKP) ja maalivahtivalmennuksesta vastaa saman kouluun tullut Niko Mäki (ex-Ilves). Joukkueenjohtajina ovat Tanja Mäki-Runsas ja Tiina Yrjänheikki. Huoltajina Mikko Uimonen ja Vellu Korpivaara.

Joukkue on aloittanut yhteisharjoutukset muiden tapaan kesäkuun alussa, Ensimmäinen koko ryhmän yhteen koonnut tapahtuma tapahtuma oli perinteinen Erkinjuntin taitoleiri. Elokuun avausleirillä joukkue tekee jääharjoitusten lisäksi myös fysiikkatestejä. Toiminnan laadun suhteen kausi on ollut nousujohteista, Sama jatkunee myös tänä viikonloppuna.

MIELENKIINTOISTA: Joukkueen pelaajat ovat kunnostautuneet myös muisssa urheilulajeissa. mm.Timi Lempinen (yleisurheilu) ja Ukko Teppo (judo). Ryhmän ainoa 2006 syntynyt pelaaja Veikka Mäki-Runsas osallistui ed, kaudella Suomen Select joukkueen turnaukseen Pietarissa.

ODOTETTAVISSA: Tätä kautta on odotettu kovasti joukkueen keskuudessa. Asiat ovat kehittyneet oikeaa suuntaan, joten odotamme mielenkiinolla tulevaa kilpailukautta.





Seuran uusimmat