Jouluinen jännitysnäytelmä Lappi-Areenalla
Julkaistu: 22.12.2020 00.00

Jouluinen jännitysnäytelmä Lappi-Areenalla

Varsin Jouluista maanantai-illan kiekkohuumaa koettiin Lappi Areenalla, kun vastakkain asettuivat RoKi U13 joukkueet vanhempiaan vastaan. Rikkonaisesta syksystä ja muutenkin erikoisesta ajanjaksosta huolimatta, erittäin tunnollisesti harjoitelleet pelaajat olivatkin ennen ottelua varsin hymyileväisiä ja puhkuivat itseluottamusta. Molempien RoKi U13 joukkueiden äideistä koostuvat valmennustiimit olivat valmiita johdattamaan joukkonsa voittoon.

Pelit alkoivatkin tasaisissa merkeissä. Pelien edetessä, ennakkot isä - lapset asettelusta, vastasivat kuitenkin odotetusti myös kentän tapahtumia. Keltaisissa pelanneet vanhemmat paransivat tahmean alun jälkeen peliään minuutti minuutilta, U13 taistellessa urhoollisesti isokokoisempia vastustajiansa vastaan. Koko hallin jännittäessä vanhempien pelin kehityskaaren katkeamista niin ei sitten lopulta käynytkään. Huolimatta lopun viisikkopuolustaminen lepsuilusta vanhemmat hallitsivat hienokseltaan kenttätapahtumia, mutta koska jääkiekko on kuitenkin maalintekopeli, niin ottelun mahdollinen voittaja selviää aina tulostaululta. Tällä kertaa molemmat ottelut päättyivät tasatulokseen.

Molemmat joukkueet janosivat kuitenkin voittoa siihen malliin, että onkin oletettavaa nähdä vuoden päästä on entistä tiukempaa vääntöä. Myös ottelutapahtuman oikeudenmukaisuudesta vastannut tuomaripari selviytyi pelistä, ehkä jopa hivenen yllättäen, kuivin jaloin.

Klikkaa kuvia, niin ne aukeavat suurempina!


Seuran uusimmat