Pohjoisen tuuli on kylmä!
Julkaistu: 08.03.2021 00.00

Pohjoisen tuuli on kylmä!

Roki U16 on onnistunut pelaamaan itsensä neljänneksi SM - alemmassa jatkosarjassa. Kotipeleistä on nyt tarttunut matkaan kaksi jatkoaikavoittoa, mutta varsinaista peliaikavoittoa ei joukkue ole onnistunut nappamaan kotona. Jatkoaikavoitot ovat tulleet peleistä Kärpät Akatemiaa ja Jokipoikia vastaan.

Kotipelien suma vaihtui vihdoin vieraspeliksi kun Roki pääsi pelaamaaan Oulun Linnanmaalle Kärpät Akatemiaa vastaan sunnuntaina 7.3. Kuten edelliselläkin vierailulla Oulussa, Roki taisteli raivokkaasti itselleen voiton. Peli päättyi lopulta lukemin 2-5. Ensimmäinen erä näytti aluksi Kärppien peliltä kun vastustaja laukoi kaksi maalia suhteellisen lyhyessä ajassa Rokin verkkoihin. Varakapteenin Otto Kuuselan (1+0) kavennusmaali 2-1 kuitenkin piristi joukkueen peliä ja niinpä toinen erä näytti jo ihan toista peliotetta. Christian Lintula (1+0) tasoitti Rokin 2-2 tilanteeseen ajassa 20.55 ja niinpä kolmanteen erään päästiin pelaamaan tasatilanteessa. Kolmannessa erässä Roki pisti tuulemaan kun Veeti Jokela (1+1) laukoi Rokin kolmannen maalin ja siitä perään Veikka Mäki-Runsas (1+1) vei Rokin tilanteeseen 2-4. Lopussa Kärpät ottivat maalivahdin pois, josta syntyikin sitten Roni Kankaan (1+0) ohjaamana Rokin viides maali tyhjiin. Maalivahdin paikkaa Rokilla piti Oulussa Hannes Pränni, joka varmoin ottein torjui yhteensä 45 torjuntaa (15+10+20).

Hiihtoloma viikolla Roki U16 harjoittelee Yläkouluakatemiassa, josta torstaina suunnataan suoraan kohti Joensuuta ja Savonlinnaa. Perjantaina joukkue pelaa Savonlinnassa SaPKon vieraana ja lauantaina Joensuussa Jokipoikien vieraana. Pidetään pohjoisen kylmä tuuli matkassa!

Seuran uusimmat