RoKi avaa Naisten Liigan alkusarjan toisen puolikkaan Kuortanetta ja K-Espoota vastaan
Julkaistu: 23.10.2020 00.00

RoKi avaa Naisten Liigan alkusarjan toisen puolikkaan Kuortanetta ja K-Espoota vastaan

Naisten Liigan alkusarjan ensimmäinen puolikas on RoKin osalta paketissa. Kymmenestä ottelusta tuloksena oli viisi voittoa ja viisi tappiota, kaikki varsinaisella peliajalla. Tilastoknoppina kerrottakoon, että aina kun siniset ovat onnistuneet maalinteossa on ottelu myös päättynyt lopulta voittoon.

Pisteitä sinisille on kertynyt yhteensä 15, pistekeskeskiarvon ollessa 1,50. Sarjataulukossa tämä oikeuttaa sijalle viisi, joskin useammalla joukkueella on otteluita vähemmän pelaamatta. Alkusarjan kuusi parasta joukkuetta etenee liigan ylempän jatkosarjaan, jotka menevät kaikki automaattisesti myös pudotuspeleihin. RoKilla onkin hyvä mahdollisuus yltää tähän heti ensimmäisellä täydellä liigakaudellaan.

RoKin paras pistenainen on kapteeni Jenna Pirttijärvi tehopistein 3+4=7. Paras maalintekijä on hyökkääjäkaima ja ketjukaveri Jenna Hietala neljällä maalilla.

Tulevana viikonloppuna Rovaniemelle saapuvat Team Kuortane ja Kiekko-Espoo. Jääkiekkoliiton kehitysjoukkue Kuortaneen RoKi kaatoi vieraissa kuukausi sitten hienosti maalein 2-1, hallitseva Suomen mestari Kiekko-Espoo taas oli kova pala purtavaksi ja pisteet jäivät etelään lukemin 7-0.

Tilastot otteluista:

http://www.rovaniemenkiekko.fi/joukkueet/5163/uuti...

http://www.rovaniemenkiekko.fi/uutiset/42740/rokil...

Huominen on todellinen lätkälauantai Lappi Areenalla, sillä myös miesten Mestis-joukkue pelaa lauantaina Kokkolan Hermestä vastaan klo 18.30! Tsekkaa miesten ottelujärjestelyt rokihockey.fi!

Huomaathan, että sunnuntain ottelu Kiekko-Espoota vastaan alkaa jo klo 12.15!

Ottelujärjestelyt:

Lappi Areenan sisäänkäynnit ovat ala-aulan pääsisäänkäynti ja H-J/VIP-katsomon sisäänkäynti. Huomaathan, että H-J/VIP-katsomon ovesta pääsevät vain kausikorttilaiset, lipunmyynti on ainoastaan ala-aulan pääovella.

Edellytämme ottelutapahtumassamme kasvomaskin käyttöä! Maskipakko ei koske alle 15-vuotiaita katsojia.

Kasvomaskeja voit ostaa hintaan 1€/kpl seuraavista myyntipisteistä:

Lipunmyyntipiste areenan ala-aulan sisäänkäynnillä

Karjala-kioski

Novelle-ravintola

Aikataulut:

Lauantaina: ovet auki klo 14.15, ottelu alkaa klo 14.45

Sunnuntaina: ovet auki klo 11.45, ottelu alkaa klo 12.15

Ottelulippuja ostaessa ovelta maksutapoina käyvät kortti ja käteinen. Kausikorttilaiset pääsevät sisään normaalisti näyttämällä korttia ovilla, mikäli uusi korttisi ei vielä saapunut postissa, pääset otteluun antamalla yhteystietosi lipunmyynnissä. Tulethan paikalle ajoissa välttääksesi ruuhkan ja jonotuksen!

Ottelulippujen hinnat:

Aikuiset: 8,00€

Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet ja yli 12-vuotiaat lapset: 5,00€

Alle 12-vuotiaat lapset ilmaiseksi otteluun.

Liput ja kausikorttipaikat eivät ole numeroituja, joten voit valita paikkasi areenassa. Muista kuitenkin pitää kahden penkkivälin turvaväli katsojiin, jotka eivät kuulu samaan seurueeseen.

Muista seuraavat turvallisuustoimenpiteet:

  • huolehdi käsihygieniasta
  • yski tai aivasta hihaan
  • älä saavu paikalle kipeänä tai oireisena
  • pidä toisiin katsojiin 1-2 metrin turvaväli areenan käytävillä ja katsomossa
  • otteluissamme on maskipakko (ei koske alle 15-vuotiaita katsojia)
  • suosittelemme lataamaan Koronavilkku-sovelluksen

Yhteisillä pelisäännöillä voimme taata turvallisen ottelutapahtuman kaikille!

Tapahtumapalvelut:

Ottelutapahtumissamme tulevalla kaudella teitä palvelevat Karjala-kioski H-J- ja VIP-katsomon lähettyvillä, ja pääoven läheisyydessä avoinna on Novelle-ravintola.

Karjala:

A-oikeudet (ei sunnuntaisin), kahvia, pullaa, suolaista, makeisia, popcornia

Novelle:

A-oikeudet (ei sunnuntaisin), kahvia, pullaa, suoaista, makeisia, popcornia. Lisäksi ruokatilaukset ennakkoon ryhmille!

Myyntipisteillä maksutapoina käy sekä kortti, että käteinen. Suosittelemme lähimaksua tai varaamaan tasarahan.

Aitiomyynti:

Voit nyt varata tulevalla kaudella yrityksellesi tai kaveriporukallesi VIP-aition RoKin Naisten Liigan kotiotteluihin!

Aitiohinnat: 250,00€ / ottelu

Sisältää aitiovuokran ja otteluliput ilmoitetulle henkilömäärälle. Aitiotarjoilut tilataan ravintolalta erikseen.

Myynti ja lisätiedot: Kari Laitila (kari.laitila@maalauslaitila.fi)

Subway-kiekkokisa:

Tulevalla kaudella 2. erätauolla järjestetään Subway-kiekkokisa. Heitä kiekko lähimmäs keskiympyrää, ja voit voittaa Subwayn tuotepaketin! Kiekkoja myydään lipunmyynnin yhteydessä ja areenan käytävillä hintaan 2,00€ / kiekko. Kiekot myydään käteisellä, varaathan tasarahan mukaasi!

Tervetuloa viihtymään lappilaisen liigakiekon pariin Lappi Areenalle!